tiistai 2. joulukuuta 2014

Yksinkertaisen paketoijan yksinkertainen paketti

Joulukuu.... näihin aikoihin alkaa yhdessä
jos toisessa kodissa liikkua pieniä ja isompiakin 
tonttuja ja pakettejakin vilahtelee siellä täällä. 

Meillä paketoidaan lahjat varmasti eri tavalla
kuin monessa muussa kodissa, en muista koska
olisi lahjapaperia ostettu vaan joka vuosi otan talteen
lahjojen kääreet ja niitä käytetään sitten uudelleen (ja uudelleenkin).

Paperipussit ovat käteviä myös paketoinnissa.
Tämä hiukan normaalia isompi leipäpussi
soveltui lahjakääreeksi paremmin kuin mainiosti. 


 
 
Miten teillä lahjat paketoidaan?

Jaana


10 kommenttia:

  1. Samaan tyyliin kuin teillä. Vuosia on meilläkin säästetty muualta tulleiden pukettien käreet ja viikattu siististi talteen seuraavan vuoden paketoimista varten. Samoin minäkin keräilen pitkin vuotta talteen erilaisia papereita sekä kääreitä/pussukoita. Nyt tosin kääräisen muutaman puketin kankaisiin sekä tilkkuihin, niin ja tuunattuihin kangaskasseihin. Ihanaa aikaa sinne..

    VastaaPoista
  2. Kaunis yksilöllinen paketti!

    VastaaPoista
  3. Kaunis paketti. Minä olen tänä vuonna painanut perunaleimasimella ja askarteluvärillä ruskeaan pakkauspaperiin kuvioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuo pakkauspaperi sopii jouluun, ruskeat paperipussit ovat omia suosikkejani

      Poista
  4. Meillä tapetoidaan tapettiin ja kunnon hamppunaruun. Kaunista tulee ja sopivan rosoista. En oikein koskaan ole innostunut kaupan krumeluuripaperista.
    Sinulla on mukavan erilainen blogi, tykästyin ja tulen toistekin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos & tervetuloa uudelleen :)

      Poista
  5. Papereihin, itse tehtyihin lahjapusseihin, peltipurkkeihin (tuunattuihin espressopurkkeihin), paperipusseihin, kankaisiin. Rakastan paketointia. p.s. käy toki kylässä kurkkimassa blogissani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä käydä kurkkimassa blogiasi :)

      Poista