keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Energiaa


Meillä juniori tykkäisi ottaa pelireissuille evääksi
mysli- tai energiapatukoita.
Kaupoistahan löytyy valikoimaa vaikka millä mitalla,
mutta ajattelin kokeilla ihan kotitekoista energiaa.
Ihan jo sokerin yms. "ylimääräisten" ainesten suhteenkin.

Nyt on kokeiltu kahta eri vaihtoehtoa,
joissa mielipiteet ovat perheen kesken menneet tasan.
I. Säntä ja entinen varhaisteini antoivat äänensä vaihtoehdolle numero 2,
kun taas ykkösvaihtoehto oli juniorin ja minun makuuni.
Ehkä tuo kakkonen onkin sopivampi
lenkkipolulla, hiihtoladulla ja kuntosalilla viihtyvälle aikuiselle.
 
Vaihtoehto 1
1/2 dl rypsi- tai avocadoöljyä
1/2 dl appelsiini- tai omenatuoremehua
1 dl siirappia tai hunajaa
4 dl kaurahiutaleita
1 dl papaija- ja mangosuikaleita
1 dl rusinoita
1 dl auringonkukan- tai pinjansiemeniä
1 dl kuivattuja mustikoita, puolukoita tai karpaloita
1 dl saksanpähkinä- tai mantelirouhetta
 
1. Kuumenna kattilassa öljy, mehu ja siirappi/hunaja kiehuvaksi.
2. Ota kattila pois liedeltä ja lisää muut aineet joukkoon
sekoittaen paksuksi tahnaksi.
3. Painele taikina matalaksi levyksi leivinpaperilla vuorattuun vuokaan.
4. Kypsennä 200-asteisen uunin keskitasolla noin 20-25 minuuttia
vuoan koosta riippuen.
5. Leikkaa jäähtyneenä patukoiksi.

 
Vaihtoehto 2

2,5 dl erilaisia siemeniä
2 dl tattari,- kaura- tai kvinoahiutaleita
2 rkl kookosöljyä
1 dl maapähkinävoita
5 taatelia

1. Sekoita kaikki ainekset monitoimikoneessa tai blenderissä taikinaksi.
(Käytin tavallista sähkövatkainta)
2. Painele taikina vuoan pohjalle noin sentin paksuiseksi kerrokseksi.
Käytä (kertakäyttöistä) alumiinivuokaa, josta pakastunut
taikina irtoaa parhaiten. (Käytin tavallista uunivuokaa.)
3. Pakasta massaa 30 minuuttia.
4. Paloittele patukoiksi terävällä veitsellä.



Näitähän voi ainesten suhteen soveltaa paljonkin,
seuraava satsi ajateltiin höystää mangolla ja
korvata osa siemenistä rusinoilla ja kuivatuilla karpaloilla.
Taatelista osa korvattiinkin jo papaijalla.

Energiaa päivääsi!


Jaana


Oho, tämä "energinen" postaus onkin blogini 400:s postaus :)
 






2 kommenttia:

  1. Huikea määrä postauksia ja kiitos mielenkiintoisista resepteistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, reseptit on helpot ja nopeat, varmaan tulee tehtyä patukka jos toinenkin :)

      Poista