tiistai 17. helmikuuta 2015

Näkkäriä

Tein pitkästä aikaa näkkileipää, 
tällä kertaa uudella ohjeella, joka tosin 
ei paljonkaan eroa aiemmin käyttämästäni ohjeesta
Suurin ero taitaa olla kaurahiutaleiden ja ruisjauhojen 
määrissä. Tai ei sittenkään, suurin ero on maussa, 
tämä nyt tekemäni näkkäri vie kielen mennessään!
Ihan oikeasti!

1,5 dl kaurahiutaleita
2 dl ruisjauhoja
1 dl seesaminsiemeniä
1 dl auringonkukansiemeniä
0,5 dl pellavansiemeniä
0,5 tl suolaa
0,5 tl leivinjauhetta
4 dl haaleaa vettä
0,6 dl öljyä

Sekoita kuivat aineet ja lisää sitten vesi sekä öljy.
Anna turvota viitisen minuuttia.
Levitä uunipellille ja paista 200 asteessa 10 minuuttia.
Leikkaa näkkileipä paloiksi ja jatka
paistamista vielä 40 minuuttia.

Omasta kaapista ei seesaminsiemeniä tällä kertaa löytynyt, 
joten huitaisin sekaan vähän reilumman määrän kaurahiutaleita. 




Ohje löytyi paikallislehdestä, jossa sivun ylälaidassa olikin
asianmukainen varoitus "Tee kerralla tupla-annos, sillä itsetehty näkkäri
katoaa hetkessä parempiin suihin."


Mukavaa iltaa!

Jaana



4 kommenttia:

  1. Mä tykkään syödä näkkäriä sinapilla.. muistan sen sun aikasemmankin ohjeen ja on pitänyt tehdä, mutta jotenkin on jäänyt..nyt kauppalappuun lisäsin alleviivattuna ruisjauho, sitä kun ei ole..kaikki muu löytyykin..rouskisrouskis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näkkäriä sinapilla, siis nam, se onkin hyvää! Onneksi on jäänyt aikasempi ohje toteuttamatta, nää on paaaaaaaljon paremman makuisia, liekö johtunee ruisjauhosta?

      Poista
  2. Näkkärin ohje talteen otettu, kiitos siitä! Kaikenlaista kivaa blogisi sisältää pikaisen selailun perusteella, jään siis lukijaksi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kun löysit blogini :)

      Poista