torstai 19. maaliskuuta 2015

Outo lintu "ruokalassa"

Kävikös niin, että ostin kun halvalla sain.
3 (kamalaa) tuolia, joista yksi kylläkin baarijakkaramallia.
Eikä yhtään meidän tyyliä!
Mutta yksi "ruokalan" nitkunnatkun-tuoli kyllästytti sen verran,
että ilmoituksen "tukevat tuolit yhteensä 5 euroa" houkutteli liikekannalle,
etenkin, kun ei tarvinnut liikkuakaan kuin pari kilometriä.


 Tukevat ovat tuolit mutta  kuten kuvakin
(ja ilmoitustekstikin toki) kertoo, päällinen kaipaa entrausta. 
 
Kaapin perältä löytyi vielä anopin pellavakangasta,
jota aiemmin mallasin huvimajaan
ja onhan siitä tehty sermikin.

Lopputulos olikin varsinainen pikatuunaus.
Tykkään, että pellava saa olla ryppyistä, enkä siksi
vaivautunut silittämään kangasta ollenkaan.
Muutenkin kietaisin kankaan puolihuolimattomasti
tuolin ympärille, ajatuksena (ja toiveena) sekin, että vielä
joskus jostain  löytyy vanha pinnatuoli tämän "oudon linnun" tilalle : )

 


Mukavaa perjantaita ja aurinkoa viikonloppuun!

Jaana

4 kommenttia: