keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Kesää

Juhannusviikko ja kesä parhaimmillaan. 
Töiden jälkeen aika kuluu pihalla
vaikkei siellä juuri mitään uutta olekaan, 
aika lailla samoilla mennään kuin viime vuonnakin. 

Appiukko taas minua lahjoi, 
tällä kertaa kannoin kotiin puukehikon pulloineen. 
Kauniin vihreä pullo odottelee vielä pesua
mutta kehikon ehdin jo hyödyntää kukkapylväänä.


Kehikon alareunassa on kirjaimet O M Y ja olisikin mukava
tietää mistä kirjaimet juurensa juontavat. 
Tuleeko teksti tulkita M Oy:nä vai miten? 
Onko kirjainyhdistelmä kenellekään tuttu?  



Nappasin maasta ruukkuun muutamia maahumalan rönsyjä, 
jotka ilokseni innostuivatkin kovasti heti kasvamaan
ja ovat niin kauniin vihreitä.
Taidan kaivella vielä lisääkin :)

 
Angervo aloittelee kukintaansa, 
on ihanan pörheä ja parhaimmillaan juuri nyt.



Jokin aika sitten mainitsin Maunon
ja lupasin kertoa tästä uudesta seuralaisestamme lisää.
Tässä hän on, meitä kaikkia(kin) viihdyttävä Mauno, 
joka säännöllisesti käy kurkkimassa sisään keittiön ikkunasta. 
Mauno on selkeästi sinkku ja asuu poikamiesboksissaan läheisessä puussa. 
"Seurustelumme" alkoi, kun kävin Maunon päästämässä
ulos huvimajasta, johon hän oli lennähtänyt.
Tämä oli siis ihastusta ensi silmäyksellä ;)
Ihmisten liikkeestä ei Mauno hätkähdä
mutta kissaveljesten kanssa ei oikein tule juttuun ;) 
Niin tottuneita jo Maunoon olemme, että pieni huolikin jo herää,
jos kuluu pidempi aika ilman ikkunalla istujaa.



Nyt toivottelen teille kaikille hyvää juhannusta,
toivotaan lämmintä säätä ja rutkasti aurinkoa!

Jaana

6 kommenttia:

  1. Ihana appiukko sinulla, kun tuollaisilla aarteilla miniäänsä lahjoo! Mukavat Juhannukset sinne!

    VastaaPoista
  2. Oi, Mauno on söpö :-) Ja oh my, enpä tiedä mitä oMy tarkoittaa. Kiva kehikko kuitenkin! Odotan vihreän pullon näkemistä! Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  3. Outokummun metsästysyhdistys ry
    www.omy.fi/
    Tuollainen tuli,kun gookletin tuon OMY:n...:) Hyvää juhannusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos, täytyykin kysellä appiukolta lisää, kiva aina tietää esineiden historiaa

      Poista