sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Elämä pysäyttää

Onnenapilani voima ei ollut yhtä vahva kuin olin toivonut. 
Aurinkoinen perjantai-iltapäivä sai käänteen, jota ei toivoisi. 
Saavuin juuri kotipihaan, ambulanssin ääni kuului läheltä ja
ohimennen mietin mitä on mahtanut tapahtua. Sisään päästyäni
luin entisen varhaisteinin lähettämän tekstiviestin: 
"Ajoin kolarin, oon ambulanssissa, en pysty puhumaan."
Miljoonat ajatukset sekunnin murto-osassa,
tärisevät kädet ja soitto teinille.
"Ei välitöntä hengenvaaraa mutta varmuudeksi mennään vauhdilla", 
totesi puhelimeen vastannut ensihoitaja. 

Sekaisin ajatuksin ajoin onnettomuuspaikalle, 
jossa kärkikolmion takaa tulleen auton kylkeen törmännyt kevari
lojui pientareella. Paikalla joukko entisen varhaisteinin kavereita, jotka
hiljaisina tuijottivat keulastaan vääntynyttä kulkuneuvoa. 
Miten kävi? kysyi moni minut nähdessään.

Soitto I. Sännän työnumeroon. Asian kerrottuani kuulin kuinka jotain 
särkyvää putosi kädestä lattialle. Sain vastauksen: lähden tulemaan. 

Sairaalan sängyssä odotti tukilautaan sidottu lapsi, 
joka niskatuen vuoksi ei saanut päätään käännettyä. Lapsi tosiaan, 
niin ajattelin vaikka kyseessä oli 16-vuotias nuorukainen. 

Loputtomalta tuntuneen odotuksen jälkeen hoitaja vihdoin 
tuli kertomaan kuvien olevan "puhtaat", mitään vaurioita ei ollut. 
Tässä kohtaa sanonta "Onni onnettomuudessa" pitää todellakin paikkansa. 
Onnettomuuspaikalta otettujen kuvien perusteella selviäminen 
muutamalla mustelmalla tuntuu todella ihmeeltä.  
Suojelusenkeli oli matkassa. 

Selvisimme säikähdyksellä ja saamme olla kiitollisia. 
Kaikille ei näin käy, tämän päivän lehdestä luin 
juhannuksena lähistöllä kuolleen mopoilijan kuolinilmoituksen. 
Kohtalokas törmäys lyhtypylvääseen pysäytti 
mopopojan matkan lopullisesti. 

Elämä pysäyttää. 

Jaana


12 kommenttia:

  1. Hui kamala, miten pelottavaa! Voin vain kuvitella...
    Voimia ja halauksia sinne ♥ Onni onnettomuudessa.

    VastaaPoista
  2. No huh, onneksi ei käynyt pahemmin. Aikoinaan myös oma lapseni oli mopolla törmäyksessä, siitäkin selvittiin säikähdyksellä ja materiavahingoilla. Tuntuu että äidin huoli se vaan kasvaa kun lapset varttuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, äidin huoli ei vähene, kai koskaan. Materian pystyy korvaamaan mutta ihmishenkeä ei.

      Poista
  3. Voi, onneksi ei pahempaa...kyllä sydän varmasti hyppäsi kurkkuun...onneksi oli varjelus mukana!

    VastaaPoista
  4. Huh, ihan meni vilunväreet läpi kehon, vaikka kaikki päättyikin olosuhteisiin nähden hyvin.
    Todellakin suojelusenkeli on ollut valppaana!
    Voimia teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onni oli pojalla matkassa mukana, suojelusenkeli "takapankolla" :)

      Poista
  5. Voi huh huh, oikein otti sydämestä kun rupesin tuota lukemaan! ONNEKSI ei käynyt pahemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En toivo vastaavaa tilannetta kenellekään enkä toiste itse sellaiseen halua. Vaikka säikähdyksellä selvittiin, olisi tilanne voinut olla aivan toinen, esim jos pyörä olisi törmännyt toiseen kohtaan, nyt oli onni, että poika lensi konepellin yli eikä törmännyt auton kattotolppaan tms

      Poista
  6. Voi hyvänen aika sentään...voin kuvitella hätäsi. Onneksi ei käynyt pahemmin!
    Monet autoilijat eivät tajua, miten nopeasti esim. kevarit ovat kohdalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liikenteessä kaikki muuttuu niin äkkiä, positiivisesti ajatellen, tästä ehkä jotain opittiinkin :)

      Poista