torstai 22. syyskuuta 2016

Uutta väriä mattoon

Totesin tuossa muutama viikko sitten kokeilleeni
"mustamaalausta" itselleni aivan uuteen kohteeseen. 

Nurkissa on pyörinyt ylimääräisenä matto jos toinenkin 
ja nyt kaappeja ja varastoja tyhjentäessä niidenkin kohdalla
on mietitty jatkoa, jäävätkö vai lähtevätkö. 
 
Kaikki muut lähtivät uusiin koteihin mutta yhden säilytin, 
koska olen jostain joskus lukenut, että mattojakin voi maalata. 
Millä maalilla, sitä en tiedä, mutta koska tässä taloudessa on 
tapana kokeilla kaikenlaista, suihkautin hetken mielijohteesta
mattoon mustaa spraymaalia. Ihan pikkuisen vain sinne näkymättömiin 
alapuolelle ja jätin maalin odottamaan kuivumista. 
Melkein viisi minuuttia maltoinkin odottaa, 
kun jo iloisesti suihkuttelin maton päälipuoltakin mustaksi.


Lopputulos yllättää. 
Entisen varhaisteinin ikkunasta sisään kurkkivat auringonsäteet
saavat maton näyttämään kuvissa kovin läikikkäältä 
mutta todellisuudessa väri on melko tasainen. 
Ja mustavalko-väreistä tarkan asukkaan huone nyt
toiveiden mukainen :)
 




Iloista viikonjatkoa!

Jaana


11 kommenttia:

  1. Nonni.. kaikkea kannattaa kokeilla vaan rohkeasti - Hyvä sinä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ei voi tietää jos ei kokeile....

      Poista
  2. Mielenkiintoista! Mielelläni kuulisin myös kuinka maali on käytössä pysynyt matossa. Mullakin olis täällä pari mattoa, jotka vois maalata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matto on ollut käytössä vasta muutaman päivän mutta tuntuma on aivan sama kuin ennen maalausta, väri vain on muuttunut :) suosittelen kokeilemaan!

      Poista
  3. Interesting! Muakin kiinnostaa kuulla miten väri pysyy. Sanomattakin lie selvää, että mattoa ei voi ikinä pestä. Mutta kestääkö maali edes imuroinnin? Saapa nähdä :-)

    Mä muuten innostuin siitä teidän muovimaton asennuksesta vessaan, yritän saada ukkoa kammettua rautakauppaan katsomaan muovimattoa kodinhoitohuoneeseen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matto + spraymaali, eka ajatus oli kyllä, että matosta tulee koppura ja maali hilseilee mattoa rullattaessa. Mutta höpö höpö, matto tuntuu aivan samalta kuin ennen maalausta, maali ei rapise ja imuriakaan väri ei kavahda. Enkä usko, etteikö pesukaan onnistu. Esim. sisalnaruamppeleita olen kuullut spreijattavan eikä nekään "koppuroidu" :)

      Poista
    2. Jaa, hih, pitäiskö tehä kuparin värinen matto ;-)

      Poista
  4. Kirjoitinpas epäselvästi, sitä vain piti sanomani etten usko värin pesuakaan säikkyvän :)

    VastaaPoista