perjantai 7. lokakuuta 2016

Viimeinen viilaus wc:ssä


Taannoinen wc:n pikamuutos vaati I. Sännän
konttailun lisäksi vielä hiukan E. Männänkin konttailua.

Tuohon yläkerran wc-tilaan sisältyy myös pieni suihkunurkka, 
joka tosin on miltei käyttämätön tila, suihkussa siinä ei juurikaan käydä. 
Vanha laatta riiteli kuitenkin uuden maton kanssa niin, 
että vietin puolisen tuntia tuossa pikkunurkassa
maalisudin kanssa konttaillen. 

Tästä lähdettiin


ja tähän tultiin



Samalla tulin sutaisseeksi aiemmin
valkoiseksi maalaamani tasonkin uuteen uskoon.


Laattalattioiden "piilottaminen" onkin viime aikoina
kirvoittanut meillä ajoittain kiivastakin keskustelua.
Osa laatoista tulee todennäköisesti saamaan uutta sävyä 
maalipurkista mutta muutkin ratkaisut mietityttävät.
Aika näyttää, mietitään rauhassa, kiirehän
tässä valmiissa maailmassa ei ole mihinkään :) 
 

Mukavaa viikonloppua!

Jaana









9 kommenttia:

  1. En ole koskaan maalannut lattialaattoja, miten maali pysyy niissä? Kiva muutos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maalini ei ollut varsinaista kaakelimaalia mutta luotin tuotetekstiin, jonka mukaan ko. maali soveltuu myös laattojen maalaukseen. Ei ainakaan ihan helpolla lähde, kokeilin ensin varastosta kaivamaani irtolaattaan jota kokeeksi rapsuttelin ruuvimeisselillä - en saanut maalia irti :)

      Poista
  2. Minä en edes tiennyt että laattoja voikin maalata, onpas kiva juttu :) Hyvältä näyttää :) Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä voi, saatavilla on erityisiä kaakelimaaleja, tosin itse tyydyin huokeampaan vaihtoehtoon :)

      Poista
  3. Hyvältä näyttää! Maalilla lie mahdollisuus pysyäkin lattiassa jos ko. suihkua ei juuri käytetä :-) Odotan mielenkiinnolla lisää kaakelinpiilotusprojekteja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, olen kerran (vuosia sitten) maalannut märkätilan lattialaattoja vesiliukoisella pohjamaalilla...arvaa pysyikö maali? :) on laatoissa edelleen eikä ole edes kuluneen oloinen vaikka vettä lutrataan päivittäin. Ei ollut oma lattiani ja kovin epäilevästi suhtauduin mutta ilmeisen turhaan :)

      Poista
  4. Mulla kanssa suunnitelmissa jotakin tehdä kylppärin laatoille..mutta mitä.. no, mietitään. Millä maalilla sutasit nuo..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mastonin maalilla sutaisin. Jos meillä päädytään kylppärin kaakeleita joskus maalaamaan, tehdään se ihan oikealla kaakelimaalilla (esim. V33). Tässä pinta-alaa on niin vähän, ettei maalipurkkiin käytetty 10 € kovasti harmita vaikkei maali kestäisikään :)

      Poista
  5. Tulipa siisti ilme maalilla! Haaveilin saunan lattialle mustana tätä maalia mutta vielä on jäänyt haaveasteelle..
    Kiva yhdistelmä tuo lattiamatto ja kaapin ovet! (olen varmaan ennenkin sanonut) :)

    VastaaPoista