maanantai 6. helmikuuta 2017

Kylpytilojen freesausta

Jos tammikuu oli takkuinen, 
on helmikuu ainakin alkanut varsin toimeliaasti.

Tammikuussa I. Säntä päätti uusia kylpyhuoneen silikonit. 
Eipä tiennyt (pahaa aavistamaton) I. Säntä mitä meni tekemään, 
siitähän se lumipallo alkoi pyörimään....

Uusien puhtaiden silikonien myötä päädyimme siis raikastamaan 
kylpy- ja kodinhoitotiloja hiukan enemmänkin. 
Olin jo aiemmin dc-fixannut kodinhoitohuoneen tason 
kaapista kaivamillani jämä-fixeillä.
Jo pieni siivoaminen riitti suuren muutoksen aikaansaamiseen,
ylimääräisten pöydällä notkuvien tavaroiden siirtäminen kaapin 
ovien sisäpuolelle teki tilasta jo aivan eri näköisen. 



Kylpyhuoneen ja saunan mäntypuiset ovet on nyt
maalattu, väriksi valikoitui valkoinen, ihan vain siitä syystä, 
että valkoista maalia sattui olemaan valmiina kotona. 
Harmaata mietin myös mutta helppohan tuo on myöhemmin muuttaa. 
Maalipinnan jätin tarkoituksella hiukan läpikuultavaksi.
Kylpyhuoneen oven ilme myös keventyi huomattavasti, 
kun entinen puukahva vaihtui kirpparilta sopivasti 
löytyneeseen rautaiseen vetimeen. 


Tämä pieni raikastelu jatkuu pikku hiljaa ja pienellä budjetilla, 
mitään suurta ei ole tarkoitus tehdäkään emmekä aio marssia 
rautakauppaan mitään "valmista" hakemaan.
Katsotaan mitä tuleman pitää :)

Jaana
 


 

6 kommenttia:

  1. Jo pienellä freesauksella saa kummasti ilmettä muutettua! Hyvä siitä tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieniä juttuja, suuria muutoksia, totta!

      Poista
  2. Pienellä pudjetilla ja pienellä freesauksella muuttuu aika paljon. Toi ripa on kiva ja kevyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään tuosta ripasesta, vielä täytyisi toiselle puolelle löytää samantyylinen...tai voihan se olla ihan erilainenkin...

      Poista
  3. Silikonit! Siis apua. Meidän kylppärirempasta on jo 6 vuotta. Netissä sanoo, että silikonit pitäisi vaihtaa 3-5 vuoden välein. Niitä pitäisi siis ehkä olla jo TOISTA kertaa vaihtamassa! Voi jösses...ihan hyviltähän ne vielä näyttää??!! Siivouskin käy usein melkoisesta uudistuksesta, valkoisesta maalista puhumattakaan. Hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei tulis silikonit mieleenkään mutta I. Säntä niitä huolehtii, toisen kerran nyt uusi nuo ja ollaan tässä tönössä reilu kymmenen vuotta viihdytty. Pinttyneethän ne kyllä KAI jo oli, ehjät&toimivat kuitenkin. Tällä kertaa MÄ sain valita minkä väristä silikonia laitetaan...eikä laitettu valkoista :)

      Poista