torstai 30. tammikuuta 2014

Vanhaa lasia

Heipparallaa!

Ja kiitos edellisen postauksen kommenteista, 
anopin ompelukone on saapunut vierailulle ja 
odottelee sohvanpäällisen viimeistelyä. Omalla
ompelukoneella taitaa määränpäänä olla 
ompelukoneiden hautausmaa :(

Olen täällä tehnyt inventaaria astiakaapeissa, 
ja katsellut lasiastioita vähän "sillä silmällä". 
Aiempi työni liittyi vahvasti lasiin, eritysesti vanhaan lasiin
ja sitä myötä on tullut hankittua aika paljon vanhoja lasiastioita. 
Nyt kysymys kuuluu haluanko pitää kaikki vai voisinko jostain luopua? 
Toisaalta jokaisen esineen takana on oma tarinansa...

Suurin osa on ostettu yksitellen, kuten nämä suloiset jalkalasit. 
Ryppyjalat ovat aivan mainiot ja ostettu ystävän liikkeestä.
Käsityötä sanan varsinaisessa merkityksessä, 
jokainen ryppykin yksitellen puristettu.



Sarpanevan i-linjan snapsilasit eivät ole juurikaan
 meidän käytössä kuluneet, 
mutta saman sarjan jälkiruokakulhot ovat
ahkerassa käytössä. Mitkä värit!


Apila - entinen inhokki, nykyinen suosikki. 
Haaveissa löytää iso jalallinen tarjoilumalja. 



Vanhassa puristelasissa on sitä jotain. 




Taitaapa olla niin, että asettelen nämäkin
takaisin paikoilleen odottamaan seuraavaa kertaa, 
kun vastaavat aatokset mieleen tulevat....

Iloista torstai-iltaa!

Jaana

torstai 23. tammikuuta 2014

D. I. Y. - vanha sohva, uusi look

Takkahuoneen sohva on meillä jo kauan
odottanut jotain muutosta. Sohvassa itsessään
ei ole mitään vikaa, etenkin kun on vuodesohva,
niin toimii tarvittaessa myös vierasvuoteena.
Punainen väri vaan on itseä kyllästyttänyt jo pidempään
ja lisäksi kangas on sitä laatua, joka imaisee mm. kissankarvat 
niin, että imurillakaan niitä ei kokonaan pois saa. 

Jo aiemmin ostin kirpulta puuvillaisen päiväpeiton, 
joka onkin jo peittänyt sohvan istuinosaa ja selkänojaa.
Nettikirpulta löytyi sitten väriltään sopivat 
vanhat verhot, joista harsin pussit tyynyjen ympärille. 

Kuvistakin näkyy, että kangas on tosiaankin harsittu, 
ompelukoneeni sanoi sopimuksen irti, joten 
odottelen anopin konetta lainaksi....

Tohkeissani en tullut ottaneeksi kunnon "ennen" kuvaa, 
mutta tässä vielä näkyy punaista. 


 Jälkeen....





Hassua laittaa kuvia keskeneräisestä projektista, 
mutten malttanut, kun olen itse kovin tyytyväinen. 
Koko huone jotenkin raikastui. 
Ja "rojektille" tuli hintaa hitusen reilut 20 euroa. Ei paha.

 Moni on askarrellut vessapaperin hylsyistä vaikka mitä hienouksia, 
piti sitten minunkin kokeilla. 
Tylsästi tein vain yksinkertaisia kukkia. 
Kukat kädessä sitten kuljeskelin ympäri taloa miettien mihin ne laittaa. 
Juniori tätä katsellessa kysyi 
"mikset liimaa niitä päällekkäin ja laita ikkunaan?"
Niinpä. 


Pirteää loppuviikkoa!

Jaana

tiistai 21. tammikuuta 2014

Uusi (?) talousvaaka

Joulun jälkeen oli merkkejä tavara-ahdistuksesta
ja aika lailla tulikin nurkkia tyhjennettyä. 
Niin nytkö on sitten lupa ostaa uutta?

Uutta en ole ostanut, mutta kirpulla en voinut
vastustaa vanhaa vaakaa, oli jotenkin niin minun näköinen.
Taisin mennä ihan luoviin tiloihinkin :D

Monissa blogeissa näkee niitä "kaupan vaakoja", 
sellainen oli meidänkin lapsuuden lähikaupassa, 
juuri siinä "Elsa-tädin" kaupan lihatiskin päässä,
siinä punnittiin myös hedelmät.

Tuollainen kaupan vaaka on kuitenkin 
makuuni liian iso, tämä sen sijaan juuri sopivan pikkuruinen  :)
Liekö ikääkin, vanerista kun on valmistettu.





Käyttöön tämä meillä tulee,
vapise digivaaka! :)

Iloista iltaa teille!

Jaana






sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Valoa, valoa, valoa


Iltapäivällä kahvia juodessa katselin keittiöstä
olohuoneeseen avautuvaa näkymää
ja innostuin räpsäisemään muutaman kuvankin.
Ei kyllä yhtään haittaa mittarin miinuslukemat,
kun valoa on niiiiiiiiin paljon!





Aurinkoista alkavaa viikkoa teille!

Jaana

lauantai 18. tammikuuta 2014

Pakkaspäivää kuvina

Pakkanen paukkuu, aurinko paistaa.

Sisällä takat ja puuhella ovat ahkerasti
käytössä, iltapalaksi maistuu
leivinuunissa kypsynyt uunipuuro.
Puuron jälkeen voi käpertyä
villasukat jalassa sohvan nurkkaan. 
                                                                                                                                                            













Mukavaa lauantai-iltaa sinne ruudun toiselle puolelle!

Jaana

perjantai 17. tammikuuta 2014

Perjantai

Niinpä se viikko taas vierähti.
Päivisin on saatu ihailla mahtavaa
auringonpaistetta ja iltasella taivaan on 
valloittanut täysikuu, joka on "möllötellyt"
taivaalla vielä aamun työmatkoillakin.

Auringonpaisteessa on tullut niin keväinen olo,
että kauppareissulta tarttui mukaan nippu tulppaaneja.
 Kaunis vanha kannu on löytö kirpulta.
Osan tulppaaneista laitoin vanhaan litran mittaan, 
joka puolestaan on löytö mummolasta.



Aurinkoista viikonloppua!

Jaana

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Firkataan farkkua

Hento lumipeite peitti maan eilen,
kyllä oli mukava herätä aamulla, tuntui niin valoisalta.

Viikonloppu on mennyt kaappeja ja nurkkia
kaivellessa, tavaraa on lähtenyt kierrätykseen,
UFF:n keräykseen ja muutama postipakettikin
on laitettu matkaan kierrätyshenkisille askartelijoille.

Itse olen firkannut farkkua, tai virkannut varkkua,
ihan miten vaan. Aiemmin tekemäni rahinpäällinen
osoittautui käytössä ei-niin-hyväksi, etenkin kun 
siitä oli kätevä ottaa kiinni rahia siirtäessä, jolloin 
tuo päällinen venyi ja vanui ihan "muodottomaksi".

Korvasinkin päällisen nyt tällä vaatekaapista 
löytyneistä farkuista virkkaamallani "pussilla".



 Kuten kuvasta näkyy, päällinen vaatii vielä yhdet farkut,
mutta olen epäröinyt värin suhteen 
ja miettinyt sopiiko se meille ollenkaan. 
Toisaalta nyt kun olen pari päivää rahia katsellut, alkaa silmä jo tottumaan väriinkin.


Vanha päällinen jää odottamaan uutta inspiraatiota....


Mukavaa sunnuntain iltapäivää!

Jaana

torstai 9. tammikuuta 2014

Vauhdilla arkeen!

Hopsan, kylläpäs on arki alkanut vauhdikkaasti.
Lasten harrastukset pyörähtivät käyntiin joulutauon
jälkeen, joten illat ei enää kulukaan
nojatuolissa lukulampun loisteessa ;)
Toisaalta hyvä näin, vähän tätä normirytmiä jo kaivattiinkin.

Joulun jälkeen iskee aina tavaraähky.
Junnut on meillä jo tottuneet siihen, että jo
joulun välipäivinä "pöllytellään" hyllyjä ja kaappeja
ja sullotaan tavaraa kirppislaatikoihin.
Kun joululahjat ovat vielä tuoreessa muistissa,
on vanhoista tavaroista helppo luopua,
ja se tilaisuus täytyy näin ätinä kyllä hyödyntää.
Nyt lasten ollessa jo isompia ovat tosin
joululahjatkin jo vähemmän tilaa vieviä.

Omalta osaltanikin aloitin kaappien läpikäynnin,
viikonloppukin mennee siis varsin sutjakasti :)



Sutjakkaa viikonloppua teillekin! 

Jaana

lauantai 4. tammikuuta 2014

Jalalle lamppu

Mikä siinä on, kun joidenkin asioiden
loppuunsaattaminen kestää ja kestää?
Liki kaksi kuukautta sitten löysin nettikirpulta
sen mitä olin pitkään etsinyt,
ja nyt tänään vihdoin saimme ko. esineen paikoilleen.

Muistattekos tämän?

  Tuo isoveljen tuliainen on hengaillut olohuoneessamme
seinään nojaten ja sai nyt itselleen kaverin, 
joka tuli kyllä ihan tarpeeseen. 


Oven "valtaamaan" nurkkaan oli tarvetta lukuvalolle, 
mutta etsinnöistä huolimatta ei ole oikeanlaista jalkalamppua löytynyt. 
Lieneekö etsijä nirso, sitä en kommentoi ;)

Mutta kun tämä lamppuvanhus osui silmiin
sai tämäkin ongelma ratkaisunsa. 
Siitäkin huolimatta, että toteutus kesti hiukan pidempään....







 





 Kuvaräpsyjen jälkeen piilotin harmaan johdon 
vielä valkoisen kangasteipin suojiin, 
jotta ei niin pistä silmään tuolta nurkasta. 

Nyt ylös, ulos ja lenkille
ja sitten voikin käpertyä teekupposen kera 
tuonne nurkkaan. 

Iloista viikonloppua teille!

Jaana

torstai 2. tammikuuta 2014

Jämälangoista...

Uusi vuosi, vaan onko vanhat kujeet :)

Joulunpyhinä oli aikaa kaivella
kaapista lankoja ja nojailla kutimet käsissä sohvan selkänojaan.
Ostin joskus kirpulta pussillisen lankoja,
kun sattui olemaan samanvärisiä keriä useampi.
Tarkempi tutkistelu kotona paljasti
kaikkien kerien olevan eri sävyä,
joten langat jäivät sillä erää kaapin perukoille. 
 
Nyt kun ajan kanssa lankoja taas tutkistelin,
päätin kokeilla josko niistä jotain saisi aikaiseksi,
sävyt kun kuitenkin olivat kovin lähellä toisiaan.


Syntyihän niistä sitten jotain



 Iloista alkanutta vuotta!

Jaana