Dyykattua valoa

Koskaan ei ole sellaista tuuria, että minä jotain 

jostain roskalavalta löytäisin. Näin olen ajatellut ja 

moneen kertaan asian täällä blogistaniassakin todennut. 

Yhden löydön olen tehnyt tienvarresta, paikasta, jossa

saatoin olla varma, että löytöni todella oli hylätty.  

Muuten löydöt ovat olleet todella nollassa. 

Kunnes eräänä alkukesän päivänä....

tässä tulee mieleeni kouluajan runokirjoihin tallettamani 

"kävelin kerran metsätiellä, tapasin sinut siellä....", 

koska kirjaimellisesti kuljin metsätietä, kun tämän aarteen kohtasin.

Kyseisen "metsätien" varrella on toki asutusta ja yhdessä talossa

oli meneillään jonkinlainen tyhjennys. 

Siellä romulavalla aarteeni nökötti.  

Sähköt toki oli syytä uusia mutta nyt uusin aarteeni 

luo valoaan olohuoneen nurkassa. 

Olen ihan vähän ihastunut....

 

 Joskus käy tuuri sentään meikäläiselläkin.

Ai niin, joko sanoin, että olen ihastunut.....? 

Ihan vähän vain.

Aurinkopäiviä teille!

Jaana

Ps. Voihan jukra Vanha Jäärä, tarkoituksella en ole pitänyt jännityksessä 

vaan asia on unohtunut kokonaan.... :) Hyvä. kun kysyit! 

Niin mitä ne pallot olivatkaan? 

Ovat poijuja, jostain kummasta veljelleni kulkeutuneet, 

peräisin kuuleman mukaan Norjasta eli kansainvälisillä vesillä ollaan :) 

Näyttävät aivan betonilta vaikka alumiinia ovatkin, 

just passeleita puutarhaan!

 

Tuoreet mansikat, nam!

Kiitos teille kommenteistanne viime postaukseen. 

Säikähdyksellä tosiaan selvittiin ja siitä täytyy olla kiitollinen.

Edelleen tokikin kuljen kännykkä alituiseen kädenjatkeena, 

uskallan siitä irtautua vain entisen varhaisteinin läsnäollessa. 

Eilen ambulanssin äänen kuullessani laitoin teinille viestin

"Missä olet?".

Jotenkin yhden sanan sisältäneessä vastausviestissä 

oli rivien välissä luettavissa, 

että nyt olisi jo mamman aika rauhoittua. 

Näin kai se onkin mutta minkä sitä itselleen voi. 

Tänään on kuitenkin nautittu kauniista kesäpäivästä

ja herkuteltu mansikkatortulla. Onko olemassa parempaa kuin tuoreet mansikat?

Sadepäivinä ovat hämähäkit juhlineet huvimajassa

ja tänään olikin luudalla töitä, hus pois seitit ja ötökät. 

Nettikirpulta löysin ruosteisen lyhdyn huvimajan oven pieltä koristamaan. 

Orvokit jaksavat vielä huvimajassa kukkia, 

ulkona ovatkin sateen piiskaamat ja enää vaivoin kukassa.

Mukavia kesäpäiviä teille kaikille!

Jaana

Elämä pysäyttää

Onnenapilani voima ei ollut yhtä vahva kuin olin toivonut. 

Aurinkoinen perjantai-iltapäivä sai käänteen, jota ei toivoisi. 

Saavuin juuri kotipihaan, ambulanssin ääni kuului läheltä ja

ohimennen mietin mitä on mahtanut tapahtua. Sisään päästyäni

luin entisen varhaisteinin lähettämän tekstiviestin: 

"Ajoin kolarin, oon ambulanssissa, en pysty puhumaan."

Miljoonat ajatukset sekunnin murto-osassa,

tärisevät kädet ja soitto teinille.

"Ei välitöntä hengenvaaraa mutta varmuudeksi mennään vauhdilla", 

totesi puhelimeen vastannut ensihoitaja. 

Sekaisin ajatuksin ajoin onnettomuuspaikalle, 

jossa kärkikolmion takaa tulleen auton kylkeen törmännyt kevari

lojui pientareella. Paikalla joukko entisen varhaisteinin kavereita, jotka

hiljaisina tuijottivat keulastaan vääntynyttä kulkuneuvoa. 

Miten kävi? kysyi moni minut nähdessään.

Soitto I. Sännän työnumeroon. Asian kerrottuani kuulin kuinka jotain 

särkyvää putosi kädestä lattialle. Sain vastauksen: lähden tulemaan. 

Sairaalan sängyssä odotti tukilautaan sidottu lapsi, 

joka niskatuen vuoksi ei saanut päätään käännettyä. Lapsi tosiaan, 

niin ajattelin vaikka kyseessä oli 16-vuotias nuorukainen. 

Loputtomalta tuntuneen odotuksen jälkeen hoitaja vihdoin 

tuli kertomaan kuvien olevan "puhtaat", mitään vaurioita ei ollut. 

Tässä kohtaa sanonta "Onni onnettomuudessa" pitää todellakin paikkansa. 

Onnettomuuspaikalta otettujen kuvien perusteella selviäminen 

muutamalla mustelmalla tuntuu todella ihmeeltä.  

Suojelusenkeli oli matkassa. 

Selvisimme säikähdyksellä ja saamme olla kiitollisia. 

Kaikille ei näin käy, tämän päivän lehdestä luin 

juhannuksena lähistöllä kuolleen mopoilijan kuolinilmoituksen. 

Kohtalokas törmäys lyhtypylvääseen pysäytti 

mopopojan matkan lopullisesti. 

Elämä pysäyttää. 

Jaana

Pihalauteille

Heipparallaa!
Täällä on palattu takaisin kotinurkkiin, 

viikko tiettömän tien takana teki aikas eetvarttia,

nyt jaksaakin touhuilla taas kaikenlaista :) 

Vanhan ja osittain jo lahonneenkin pihapenkin tilalle 

olemme kaipailleet uutta, jotain

jonka voisi huoletta jättää sään armoille. 

Muutaman rautapenkin olen tori:lla pongannut

mutta ollut kyselyineni joka kerta myöhässä. 

Isoveljen pihassa taannoin seisoskellessani tulin 

maininneeksi penkin tarpeesta ja sieltähän se ratkaisu sitten löytyi.

Veli perheineen asuu vanhaa rintamamiestaloa, 

josta on meillekin yhtä jos toista aarretta löytynyt. 

Nyt velipoika kipaisi pihasaunan takaa

vanhoja laudepuita kysyen olisiko niistä penkin tarpeiksi. 

Kahta kertaa ei (tietenkään) tarvinnut kysyä, kun jo

patikoita lastattiin autoni perään. 

Ja kun kotoa vielä löytyi suhteellisen kätevä isäntä, 

syntyi uusi pihapenkki nopeasti, ja nollabudjetilla. 

Samalta reissulta mukaan tarttui muutama

"pallo", osaattekos arvata mitä ne oikeasti ovat?

Mukavaa heinäkuun alkua!

Jaana