Dyykattua valoa

Koskaan ei ole sellaista tuuria, että minä jotain 

jostain roskalavalta löytäisin. Näin olen ajatellut ja 

moneen kertaan asian täällä blogistaniassakin todennut. 

Yhden löydön olen tehnyt tienvarresta, paikasta, jossa

saatoin olla varma, että löytöni todella oli hylätty.  

Muuten löydöt ovat olleet todella nollassa. 

Kunnes eräänä alkukesän päivänä....

tässä tulee mieleeni kouluajan runokirjoihin tallettamani 

"kävelin kerran metsätiellä, tapasin sinut siellä....", 

koska kirjaimellisesti kuljin metsätietä, kun tämän aarteen kohtasin.

Kyseisen "metsätien" varrella on toki asutusta ja yhdessä talossa

oli meneillään jonkinlainen tyhjennys. 

Siellä romulavalla aarteeni nökötti.  

Sähköt toki oli syytä uusia mutta nyt uusin aarteeni 

luo valoaan olohuoneen nurkassa. 

Olen ihan vähän ihastunut....

 

 Joskus käy tuuri sentään meikäläiselläkin.

Ai niin, joko sanoin, että olen ihastunut.....? 

Ihan vähän vain.

Aurinkopäiviä teille!

Jaana

Ps. Voihan jukra Vanha Jäärä, tarkoituksella en ole pitänyt jännityksessä 

vaan asia on unohtunut kokonaan.... :) Hyvä. kun kysyit! 

Niin mitä ne pallot olivatkaan? 

Ovat poijuja, jostain kummasta veljelleni kulkeutuneet, 

peräisin kuuleman mukaan Norjasta eli kansainvälisillä vesillä ollaan :) 

Näyttävät aivan betonilta vaikka alumiinia ovatkin, 

just passeleita puutarhaan!