Viikonloppuna junnun synttärikahvitteluihin tarvittiin
yhtäaikaa sekä gluteenitonta että laktoositonta tarjottavaa.
Useasti olen gluteenittomat tarjoilut hoitanut korvaten vehnäjauhot
perunajauhoilla mutta nyt tekemäni mustikkajuustokakun rinnalla
ajatus "tavallisesta" gluteenittomasta kakusta tuntui tylsältä.
Netistä löysinkin helpon juustokakkuohjeen ja kaiken lisäksi
lopputulos oli suussasulavan herkullinen.
Mansikka-suklaakakku (gluteeniton & laktoositon)
Pohja:
1 lasillinen kananmunia (laitoin 5 kpl)
1 lasillinen sokeria
1 lasillinen gluteenittomia jauhoja
reilu 3 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja yhdistä kuivat aineet siivilän
läpi muna-sokeri-vaahtoon. Paista pohjaa voidellussa vuoassa
175 asteessa noin 35 minuuttia.
Mansikkamousse:
1,5 dl laktoositonta kuohukermaa vaahdotettuna
1 rs laktoositonta vaniljatuorejuustoa
n. 200 g mansikoita soseutettuna
5 liivatelehteä
Sekoita kermavaahtoon tuorejuusto ja mansikkasose.
Lisää liuotettu liivate ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.
Halkaise kakku kahtia, laita toinen puolisko
irtopohjavuokaan, kostuta (maidolla) ja laita täyte kakkupohjan päälle.
Laita toinen kakkupuolisko moussen päälle ja kostuta (maidolla).
Laita kakku yöksi kylmään vetäytymään.
Itse tein kakun typistetyssä muodossa niin, että jätin toisen
kakkupuoliskon moussen päältä pois. Pohja oli myöskin sen verran kuohkea,
etten kostuttanut sitä lainkaan. Ohjeessa oli vielä suklaakuorrute
mutta sekin jäi meillä pois.
Viikonlopun aikana kevät saapui kohisten,
koivukin kasvatti lehdet yhdessä yössä ja nyt
kaikkialla on ihanan vihreää. Kesää kohti!
Mukavaa alkanutta viikkoa!
Jaana