sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Haastetta

Sain Aurinkosali -blogista haasteen, 
kiitos siitä!
Haasteelliselta vaikutti haaste alkuun mutta yllättävästi vastaukseni
ilmestyivät näytölle nopeammin kuin osasin ajatellakaan.

Haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja
auttaa huomaamaan blogeja, joilla on alle 200 lukijaa. 

1) Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
2) Haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen
3) Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille
4) Haastettujen tulee valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa
5) Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut
6) Ei takaisin haastamista

11 asiaa minusta 

1) Olen melko impulsiivinen, toisiaan liiankin.
2) Haaveilin lapsuudessa rekkakuskin ammatista.
3) Olen bloggaillut vuodesta 2011 alkaen.
4) Lukiossa sain "lisänimen" polyglotti, koska "pakollisten"
ruotsin ja englannin lisäksi opiskelin myös pitkän saksan ja ranskan.
5) Tuunaan ja toisiaan tunaroin.
6) Olen aamuvirkku ja todellinen illan torkku.
7) En täytä pyöreitä (vielä) tänä vuonna ;)
8) Inhoan syksyä, ihannoin kevättä.
9)  Haaveilen vanhasta puutalosta (ehkä sitten eläkkeellä).
10) Muutun ihan pian rillipääksi, eikä ajatus oikein innosta.
Totunko laseihin?
11) Kierrätän kaiken mahdollisen ja iloitsen keksiessäni tavaroille uusiokäyttöä.

Vastaukseni Aurinkosalin kysymyksiin

1) Mikä on suosikkihuoneesi talossasi/asunnossasi?
Vaikea kysymys. Ehkä olohuone. 

2) Onko sinulla sellaisia haaveita, joita et uskalla toteuttaa?
On, mutten ole varma onko toteuttaminen kiinni uskalluksesta. 

3) Kuinka hoidat kauneuttasi/terveyttäsi? 
Lenkkeily, monipuolinen (ja toivottavasti terveellinen) ruokavalio...

4) Käytätkö luontaistuotteita?
En juurikaan

5) Mikä on paras kotimaan matkakohteesi?
En kyllä osaa sanoa olisiko joku ylitse muiden.

6) Oletko toteuttanut jonkun vaikean unelman?
Olen :)

7) Mikä on ammattisi?
Toimin myynti/vientiassistenttina.

8) Keittiösi suosikkiesine?
Vaikea valinta, mutta tähän vuodenaikaan varmaankin puuhella 
(onhan se esine, onhan)

9) Mikä sai sinut aloittamaan bloggaamisen?
Mahdollisuus jakaa omia (pöllöjäkin) ideoita muille
ja halu "dokumentoida" omia ajatuksia.

10) Kuinka usein käyt lukemassa blogeja? 
Päivittäin

11) Onko joku sisustusjuttu harmittanut sinua?
On, monikin.
Esimerkkinä keittiössä rappauksen alta paljastamani 
tiilimuurin uudelleen rappaus. 
Luulimme, että sisälle tuleva savunhaju johtui rappauksen poistamisesta, 
mutta yhtä lailla savunhajua tulee vaikka muuri onkin rapattu. 
Johtuu siis vain alipaineesta suojasään yms aikaan....


Kysymykseni haastamilleni bloggaajille

1) Tuumasta toimeen vai hitaasti harkiten?
2) Kommentoidessasi postauksia, käytkö myöhemmin katsomassa 
mitä bloggaaja on vastannut kommenttiisi / onko kommenttiisi vastattu? 
3) Lempivuodenaikasi?
4) Kierrätätkö ja mitä & miten?
5)Vähemmän vai enemmän?
6) Mikä sai sinut aloittamaan bloggaamisen?
7) Valitsetko mieluummin uuden vai käytetyn?
8) Toteutunut tai vielä toteutumaton sisustushaaveesi?
9) Miten rentoudut?
10) Mikä on suosikkihuonekalusi?
11) Ensimmäinen lemmikkisi?

Haastan täten seuraavat blogit

Tässä kohtaa yritän hämätä teitä jättämällä luettelosta numerot pois ;)
Vaan kun kävi kerrassaan niin, että monella ajattelemallani blogilla
on jo yli 200 lukijaa!
Mutta eihän se määrä vaan se laatu..... :)






7 kommenttia:

  1. Kivat vastaukset ja mukavat kysymykset seuraajalle! :) Mulla oli alkuun sama homma vastausten kanssa -tuntui haasteelliselta, mutta kyllä se siitä pikkuhiljaa alkoi hahmottumaan..

    VastaaPoista
  2. Kiitos haasteesta! Kuten olet varmaan ennenkin huomannut olen tosi huono naiden jatkamisessa. Yritän ottaa itseäni niskasta kiinni. Kiva oli kyllä vastauksiasi lukea ja monia yhtäläisyyksiä löysin omaan ajatusmaailmaani. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En pistä pahakseni vaikka jäisi jatkamattakin :) Mutta kiva, että ollaan samoilla aaltopituuksilla :)

      Poista
  3. Kiitos - nappaan mukaani...Nää on hauskoja, ja kivat kysymykset pistit!!!

    VastaaPoista
  4. Kiitos haasteesta! Voi kulua jonkun verran aikaa, mutta vastaan siihen kyllä. Tuota laveammin en hitauttani osannut muotoilla!
    Hyvää viikonloppua!!

    VastaaPoista