perjantai 12. tammikuuta 2018

Vesikasviraportti

I. Sännän ihastus on nyt asunut meillä kaksi kuukautta
ja lupailin kertoa kasvin voinnista ja sen hoidosta. 
Kasvi on tällä hetkellä pienempi kuin meille muuttaessaan, 
eli ei varmaankaan elä parhaissa mahdollisissa olosuhteissa mutta 
toisaalta olen aika paljon leikellyt lehtiä pois, jotta hän
purkkiinsa mahtuisi. Osan lehdistä olen poistanut niihin tulleiden 
ruskeiden laikkujen takia. Keskeltä puskee kuitenkin 
koko ajan uutta vihreää lehteä. 


 
Akvaariossa kasvi olisi tietenkin istutettuna hiekkaan 
ja tässäkin niin toki voisi (ja varmaan pitäisi) tehdä mutta enpä 
laiskuuttani ole saanut aikaiseksi. Värinsä kasvi on mielestäni 
säilyttänyt hyvin. A. Nopin akvaariossa on sama kasvi, joka on 
huomattavan paljon vaalealehtisempi.Toisaalta akvaariossa
kasvi on istutettuna hiekkaan ja on rönsyillyt runsaasti.


Kasvi on pikkuruisessa korissa, jota olen sieltä täältä
leikellyt, jotta juuret saavat lisää tilaa. Koska meillä ei ole kaloja
kasvia lannoittamassa, olen silloin tällöin laittanut veteen
hiukan huonekasviravinnetta, tämän ohjeen sain jo kasvia ostaessani. 
Muuten hoidoksi on riittänyt veden vaihto kerran viikossa. 

Vielä ei ole kaveria tälle kasville hankittuna, 
mutta etsinnässä on kellukasvi. Harmittavasti kellukasveja
 ei oman alueemme liikkeissä ole tarjolla mutta 
ehkäpä sellainen jostain vielä löytyy. 
Ilmakasvitkin viehättäisivät....

Hyvää viikonloppua!

Jaana




4 kommenttia:

  1. Kappas vaan, hyvinhän tuo näyttää hengissä olevan, hieno homma!

    VastaaPoista
  2. Tämä on kyllä niin hauska! Minä olen ihan hurahtanut noihin ilmakasveihin. Ne pysyvät hengissä jopa minun hoitotaidoillani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmakasvit houkuttelevat täälläkin. Toisaalta näen kissan kiskomassa kasvia astiastaan.....

      Poista