torstai 22. tammikuuta 2015

Värihaaste 2/5: Ruskea

Tanni Kotipellolta haastoi minutkin värihaasteeseen.

Ideana on esitellä 5 väriä eri viikonpäiville
ja haastaa päivittäin joku mukaan.
En nyt laita haastetta eteenpäin,
mutta jokainen voi toki sen itselleen halutessaan napata.

Toiseksi väriksi valitsin ruskean.
Enpä ruskeasta pitänyt ollenkaan silloin,
kun äiti kouluun lähtiessä tarjosi ruskeita sammareita päälle laitettavaksi.
Paljon on näemmä tuosta muuttunut, ruskeat sammaritkin olen sittemmin
tullut ostaneeksi ja lempipöksyinä puhki asti käyttäneeksi,
ja ruskeaa meiltä löytyy kotona joka puolelta.

Lapsuudenkodin ullakolta "pelastettu" keinutuoli on yksi lempihuonekaluni.
Ruostekin on ruskeaa. Vanha kaappi on oikea tilaihme, ja ihana.
Kello on ostettu alennusmyynnistä vuosia sitten.


 Vanhat puulaatikot ovat (yksi) heikkouteni.
Valurautainen lampunjalka on löytö kirpparilta.
Jalka "kädessä" sitten kiersin kirppuja kunnes löysin sopivan varjostimen.
Takkapuut asustavat vanhassa pullokorissa, appiukolta saatu tuo korikin.
Vanhat painolaatat ovat hauskoja koristeita sinällään.



Sopivasti retro kirjoituslipasto sai vähän alkuperäistä 
tummemman värin pintaansa.
Lehtikuusen oksien karua kauneutta. 
Vanha helmitaulu toimisi vielä nykyäänkin.
Tämän kollaasin alimmassa kuvassa on vanha sokerilaatikko, 
jonka ostin leipälaatikoksi.  
En tiedä miksi laatikko on päätynyt lattialle ja 
säilöö nykyään kissaveljesten leluja... ? 



Takan edessä pitää olla pikkujakkara. Portaille on "kaatunut" petsiä.
Sängyssäni asuu leijona.
Vanhassa ammuslaatikossa säilytetään sanomalehtiä.


Ne vanhat puulaatikot... "Tarjotin" eli aiemmin esittelemäni ikuisuusprojekti. 
Ruosteinen rauta on kaunista. Tikkaatkin ovat löytyneet kirpparilta, 
kulkivat kotiin polkupyörän kyydissä.


Vanhoissa matkalaukuissa säilytetään jälkikasvun piirustuksia.
"Ruokalassa" on ruskea valloillaan. Lamppu löytö nettikirpulta.
Viimeisenä "sottaamani" lipasto, pitihän siihenkin sitä ruskeaa...


Appiukon mökkisiivouksen tuloksena vanha ompelukone kotiutui meille.
Kirjahylly on itse tehty ja ruskea sekin.


Mukavaa loppuviikkoa!

Jaana



14 kommenttia:

  1. Tämähän on ihana idea! Löytää ehkä aivan uudella tavalla uusia värejä elämäänsä ilostuttamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Toisaalta tällaisena vähemmän-on-enemmän- ajattelijana huomaa kauhukseen, kuinka hirveästi sitä tavaraa ympärillä onkaan... ;)

      Poista
  2. Kauniita ruskeita huonekaluja ja esineitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kirpuilta ja ullakoiden kätköistä kaivettuja :)

      Poista
  3. Nämä ajan patinoimat ruskeat tavarat ovat niin kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruskea itsessään ei niin kaunis olisikaan, mutta se ajan patina juurikin :)

      Poista
  4. Kyllä tuollainen vanha puu on kaunista, ajan patinaa..upea iso kaappi sekä ihania sisustusjuttuja muutenkin.. ihan kuola valuu Tannilta kun kuvia selailin..slurps..

    VastaaPoista
  5. EHDOTTOMASTI ruskea vanha huonekalu on kauneinta mitä olla voi...nimimerkillä kaikesta vanhasta tykkäävä:)

    VastaaPoista
  6. Kauniita ruskeita yksityiskohtia ja juuri nuo kuluneet kohdat tekee niistä vieläkin mielenkiintoisempia! :)

    VastaaPoista
  7. Kauniita kuvia, kauniita kuluneita tavaroita ja niin kaunis värikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä siinä ruskeassa(kin) vaan se jokin on.

      Poista
    2. Ruskeassa on kummallisella tavalla pehmeyttä ja patinaa.

      Poista