torstai 13. huhtikuuta 2017

Kevennetään keittiössä


Haaveilen avohyllyköstä keittiöön. Haluaisin nimenomaan "irralliset"
hyllyt, vanhasta lankusta tehdyt olisivat unelma.
Pohdintaa aiheuttaa kuitenkin mahdollisen hyllykön paikka.
Melkein ainoa mahdollinen paikka olisi pikkuikkunan
yläpuolella enkä tiedä miltä hyllykkö-ikkuna-yhdistelmä näyttäisi.

Pienenä kuivaharjoitteluna nappasimme pari
kaapinovea irti tuosta kuvitellun hyllykön kohdalta.


Ensivaikutelma oli, että ei ei ei, 
ihan liian sekava ja ahdas. Hyllynkannattimienkin reiät suorastaan
hyppäsivät silmille ja ehdotinkin jo, että laitetaanpa ovet 
takaisin ja unohdetaan koko juttu. 

No, muista puuhista johtuen ovet jäivät notkumaan
lattiatasoon ja silmät alkoivat tottua avonaisiin hyllyihin. 
Mutta ne reiät.....
.
Ajatuksissa oli jokin kaunis tapetti mutta
kaapista kaivelinkin sitten dc-fixiä, jolla reiälliset seinät peittelin. 
Hyllyjä paikoilleen laittaessani tuikkasin keskimmäisen
hyllyn kannattimet liian ylös niin, että kolmella hyllyllä
olisi tullut liian ahdasta. Niinpä yksi hylly jäi suosiolla pois
ja hyvä niin.  Aika kiva lopputulos vaikka
itse sanonkin. Vaikka kyllä ne irtohyllyt vieläkin haaveissa ovat.....





Mukavaa pääsiäistä kaikille!



Jaana








8 kommenttia:

  1. Tosi kiva tuli! Kyllä dc-fix on mahtava keksintö! Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva tuli mutta "oikeat" avohyllyt olis silti kivemmat....ans kattoo....

      Poista
  2. Kyllä toimii! Rentouttavaa pääsiäistä sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimiihan nuo :) tosin nyt viereisen tiskikaapin ovi on vaarassa, kun kerta toisensa jälkeen luulen sen olevan tuon avohyllyn ovi...saranat paukkuu ;)

      Poista
  3. Hyvän näköinen avohylly. Tapeetti sopii hyvin ja yksi hylly pois antoi ilmavuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väärään kohtaan tuikattu kiinnike sattui ihan sopivasti, paljon kivempi näin kun täyteen ahdettuna :)

      Poista
  4. Keveämmän näköistä, mun silmä kyllä jo tottui. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä keventyi, hyvä niin :) vielä yritän viereistä tiskikaapin ovea "vastasaranaan" sulkea mutta kai sekin joskus loppuu....

      Poista