perjantai 20. toukokuuta 2016

Say Cheese!

Viikonloppuna on jälleen aika juhlien
viidesluokkalaisen täytettyä alkuviikolla 12 vuotta. 
Vieraita on tulossa sekä lauantaina että sunnuntaina
ja itsellä on työjuttujakin tiedossa, 
joten leivoin tarjottavat jo etukäteen.  

Kermaisen mansikkatortun seuraksi
tein raparperipiirakkaa ja uutena kokeiluna juustokakun. 
Cheese cake:n reseptin nappasin entisen varhaisteinin 
köksänvihosta. Tein aiemmin jo testiversion ja 
kyllä se olikin maukasta :)
Ohjeesta poiketen käytin Digestive-keksejä ja suklaatuorejuustoa. 
Maissijauhon korvasin perunajauholla.

POHJA:
125 g kaurakeksiä (tai Digestiveä)
50 g margariinia

TÄYTE:
1 muna
100 g tuorejuustoa 
1/2 dl sitruunamehua
1 tl vanilliinisokeria
1 rkl maissijauhoja
3/4 dl kermaa

1. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla.
2. Murskaa keksit ja sekoita ne sulaan margariiniin. 
Sekoita tasaiseksi ja painele seos kakkuvuoan pohjalle.
3. Erottele muna.
4. Sekoita kulhossa muut aineet ja keltuainen.
5. Vatkaa valkuainen kovaksi vaahdoksi ja
sekoita nostellen juustoseokseen.
6. Kaada täyte vuokaan ja paista 175 asteessa noin 30 minuuttia.
7. Anna jäähtyä. Tarjoa vadelmakastikkeen kera. 


Mukavaa viikonloppua!

Jaana

8 kommenttia:

  1. Herkullisen näköinen kakku, nam ;) Mukavaa viikonloppua ja juhlia :)

    VastaaPoista
  2. Näyttääpä maukkaalta, otan ohjeen talteen ☺
    Mukavaa viikonloppua sinnekin!

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos, juhlat venyivät vielä ensi viikonloppuunkin ja sehän on mukavaa

      Poista
  4. Onnea vaan päivänsankarille näin jälkikäteen! Uunissa paistettava juustokakku on kyllä hyvää, mutta ainakin mulla molemmat irtopohjavuoat falskaa niin, että uunissa on sitten kauhea siivoaminen. Siksi harrastan yleensä liivatteella hyydytettäviä juustokakkuja, hyviä tietty nekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 12-vuotias kiittää :) ole myös suosinut liivatekakkuja, jotenkin olevinaan helpompi kun ei tarvi paistaa. Tiedä häntä...

      Poista